tiistai 12. marraskuuta 2013

Buzzador

Ryhdyin Buzzadoriksi ja sain buzzattavakseni Vanish tahranpoisto tuotteitta.
Tehtävänäni oli tehdä tahranpoisto testi pakkauksen mukana tulleeseen kankaan palaseen. Sotkin kankaalle vähän punaviiniä ja ketsuppia ja tilkku lojui pyykkikorissa pari päivää. Suihkutin molemmille tahroille Vanish oxi action esikäsittelysuihketta ja annoin vaikuttaa 5min. Lisäsin koneeseen vielä pyykkipulverin lisäksi puoli mitallista Vanish oxi action tahranpoitojauhetta. Pesin 30 asteessa ja pikapesuohjelmalla ja puhdasta tuli!



 

 #vanishtestisyksy #buzzador 

maanantai 11. marraskuuta 2013

Isänpäivän eväät

Isänpäivä mennä hurahti ja isäntä lähti taas työn touhuun viikoksi.
Eilen kuitenkin juhlittiin iskää, sipistiin ja supistiin keittiössä ja isikin malttoi "nukkua" niin kauan että saatiin kahvit keiteltyä ja lapset toimitti itse tekemänsä lahjat ja aamupalan vuoteeseen.
 
Myöhemmin päivällä herkuteltiin banoffee tortulla ja brita kakulla.
 





Vietettiin mukava päivä yhdessä.
Pappaakin käytiin onnittelemassa ja vietiin vähän herkkuja mukana.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Viime viikolla

Valmistin pari voileipäkakkua,
toinen lohesta ja toinen kinkusta.
 





tiistai 5. marraskuuta 2013

Arjen ihanuutta!

Pikku hiljaa hiipii punainen mukaan sisustukseen, taljankin kaivelin kaapista.
 





 
Isäntä on koko viikon kotimiehenä nuorimman pojan kanssa, voitteko kuvitella miten hienolta tuntuu palata koulusta kotiin kun koti on siivottu, tiskit tiskattu, ruoka valmista ja uunissa roihuaa tulet... ei ihan joka päiväistä herkkua meidän perheessä, kun isäntä on viikot reissuhommissa ja kotona vain viikonloput.
Tähän voisi jopa tottua!


lauantai 2. marraskuuta 2013

Viikonloppu

Kauan kaivattu viikonloppu lepo!
Rentoillaan yhdessä ja herkutellaan, tietenkin!
 

 
 juustokakun ohje löytyy täältä
 
RENTOUTTAVAA VIIKONLOPPUA KAIKKI!